tiistai 2. marraskuuta 2010

pääkaupunkiseutukursio


Pääkaupunkiseutukursio

Jopas on vierähtänyt aikaa sitten viime kirjoitukseni. Siihen on kyllä hyvä syy: meillä oli netti poikki jonkin aikaa ( plus että oon saattanut olla vähän laiska tän blogin suhteen). En tiiä mistä nyt aloittaa.

Pitkän odotuksen jälkeen, päästiin toissaviikonloppuna käymään Bangkokissa! Kaikkien niiden leffojen perusteella, jossa on näytetty Bangkokia, odotin innolla että päästän näkemään se todellisuudessa. Oltiin varattu yöbussi, jonka oli tarkoitus kestää 12h. VIP-bussi oli kaksikerroksinen ja varattiin paikat yläkerran eturivistä. Mutta olisihan se pitänyt jo tietää, että “this is Thailand”- eli MIKÄÄN ei KOSKAAN mene niin kuin on luvattu. Ensinäkin jouduttiin odottelemaan tovi että päästään koko bussiin. Bussiin mentäessä meidät ohjattiin yläkerran sijaan alakertaan. Huvittavinta oli myös se, että VIP-bussin piti olla 36- paikkainen, mutta meidän paikat oli 40 ja 41. Noh, eikä siinä vielä kaikki. Rattoisa matka alkoi sillä että thai-musiikki oli väännetty kaakkoon ja ilmastointi puhalti täysillä. Olin myös kuvitellut, että vip-bussi ei ole mikään paikallisbussi, joka pysähtyy joka asemalla. Toisin kuitenkin kävi. Pysähdyimme noin 1 km välein kunnes kaikki paikat oli täytetty ja sen jälkeen pysähdyttiin sitten moikkaamaan kaikkia bussin henkilökunnan sukulaisia. Oltiin perillä Bangkokissa noin 2 h myöhässä (tosin sellaista käsitettä kuin “myöhässä” paikalliset ei tunne).

Majoituttiin Khao San Roadille, joka on monen reppureissaajan pitstoppi Bangkokissa. Heti ensimmäisenä päivänä mention metsästämään niitä kuuluisia jättimäisiä ostoskeskuksia. Bangkokin keskusta, tai ainakin se missä myö liikuttiin ei vastannut yhtään miun odotuksia. Jollain tapaa kuvittelin Bangkokin olevan vähemmän kehittynyt ja vähemmän moderni kuin se todellisuudessa oli. Tietenkään se ei ollut länsimaalaisen suurkaupungin näköinen, mutta jotenkin siitä puuttui semmoinen itämaisen vilinä-härdellin tunnelma. Liikenne oli täynnä kolmipyöräisiä tuk-tukeja, mutta myös hienoja uusia autoja. Etenkin ostareilla ihmiset olivat länsimaalaisten trendien mukaan pukeutuneita ja itse ostarit olivat, noh- HELVETIN ISOJA. MBK- ostarissa oli kaikkea mahdollista, pieniä putiikkeja ja merkkikauppoja kuin myös perus thaimaalaisia pikkukojuja, joissa myytiin halpoja kopioita. Siam- center oli taas hyvin hyvin fiini kolmiosainen ostari, jossa jopa käytävät oli sisustettu. Siellä oli merkkiliikkeitä toisensa perään ja sokerina pohjalla viimeisessä ostarissa oli myynnissä sellaisia halpoja autoja kuin Porsche, Maserati, Lamborghini, …

Illaksi ajettiin skytrain:lla viikonloppumarkkinoille, josta löytyi vähän enemmän sitä oikeanlaista tunnelmaa. Pienelle alueelle oli ahdettu yli 8000 kojua, joista löytyi kaikkea mahdollista ja halvalla! Ihmisiä oli niin paljon, että hiki virtasi pelkästään paikalla seisomisesta eikä ahtaanpaikankammolta voinut välttyä. Markkinoilla syötiin tämän reissun ylivoimaisesti parhaimmat kevätrullat eli sprinkkarit! Toisena päivän oli tarkoitus löytää kelluvat markkinat, mutta nukuttiin liian pitkään, eikä keretty alkuperäisille markkinoille, jotka olis ollu 80 km Bangkokista. Löydettiin kuitenkin pienimuotoiset kelluvat markkinat kaupungin länsiosasta.

Kaikenkaikkiaan mitä Bangkokista jäi käteen oli ostokset. Yritettiin mennä etsimään nähtävyyksiä, kuten Grand Palace, mutta mentiin halpaan eli tuk-tuk kuski väitti ettei se ollut auki. Nähtiin kuitenkin istuva ja seisova Buddha. Yritettiin käydä katsomassa thai-nyrkkeilyä, mutta se oli järkyttävän kallista. Yritettiin käydä Chinatownissa, mutta tuk-tuk-kuski suuttui ja jätti meidät. Yritettiin mennä jokiajelulle, mutta ei keretty. Yritettiin käydä leffassa, mutta ei jaksettu odottaa sen alkua. Toisin sanoen, paljon kaikkea jäi vielä tekemättä ja näkemättä. KhaoSan Road oli ehdottomosti näkemisen arvoinen paikka ja mukavaa seutua asua (paljon reppureissaajia ympäri maailmaa), mutta sen sijainti oli ongelmallista liikkumisen kannalta. KhaoSan ei ollut BTS:n (skytrain) varrella, joten kaikkialle piti mennä tuk-tukilla tai taxilla. Ja kolmen päivän jälkeen jo tuk-tukeihin meni niin hermot! Sen lisäksi että ei jaksanut tapella niiden kuskien kanssa, liikenne oli paikoin todella ruuhkaisaa, joten pakokaasujen hengittely alkoi kyllästyttää.

Muuten kaksi viikkoa on vierähtänyt hyvin nopeasti, vaikkei mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Meidän kämpästä on alkanut paljastua erinäisiä vikoja nettiongelman lisäksi. Meidän huoneesta hajosi mm. ilmastointi, plus kaikenlaisia muita “pikku”vikoja on ollut. Mie kävin ensimmäistä kertaa hieronnassa ja se oli kyllä aika siistiä! Täällä maksaa hieronta n.7e 1-1,5h, eli ei paljon mitään. Koulussa on jo ensimmäiset kokeet takana ja monien ryhmätöiden deadlinet painaa päälle.

Bangkokiin lähdettäessä meitä vähän jänskätti, joudutaanko tulviin, mutta onneksi kerettiin juuri tulvien alta pois. Tälllä hetkellä osa Bangkokista on veden alla ja me täällä etelässä odotellaan syysmyrskyä. Toisin sanoen, kelit ovat olleet taas pari päivää aika masentavia. Toissapäivänä oli oikeasti ensimmäistä kertaa kylmää täällä. Sen lisäksi sateen harmaus alkoi muistuttaa Suomen syksykelejä L

On masentavaa kun täällä sataa vettä, koska ei pääse tekemään mitään järkevää. Ollaan suunniteltu viikonlopuksi matkaa Krabille kiipeilemään tai sitten sukeltamaan, mutta tällä hetkellä viikonlopuksi on luvattu vain sadetta… Toivottavasti kelit tästä paranee!

Tää kuva on Patongilta Bangla Roadilta. Toi oli tosi kiva aussibaari! Täällä on muutenki tosi paljon aussituristei.
Alkuperäinen kolmipyöräinen tuk-tuk Bangkokista. Näitä siellä pörräsi liikenteen keskellä kuin pieniä muurahaisia. Tuk-tuk on taidonnäyte siitä kuinka mahdollisimman halvalla sekä vähillä ja surkeilla materiaalilla saa toimivan kulkupelin.
KhaoSan Road päiväsaikaan. Täällä lähistöllä meillä oli hotelli. 
KhaoSan yöaikaan. Hirveesti baareja, ravintoloita, hierontapaikkoja, hotelleja, matkatoimistoja, kojuja, reppureissaajia, jne..
Sieltä sai myös melkein mitä tahansa väärennettyjä dokumentteja. Opiskelijakortteja, kielitodistuksia, lehdistökortteja, jne.. Kortin hinta oli n.5e
The Gazebo oli Thaimaan tai maailman toiseksi hienoin yökerho (olihan se aika tyylikäs, mut TOKI)
Tässä paistetaan Thaimaan suurinta herkkua eli banana pancakea!! Noita on vedetty muutama.
Bangkokin suurin joki, jonka veden pinta on aivan piripintaan rantakadun kanssa. 
Seisova iso buddha. Mentiin tänne Grand Palacen sijaan, koska tuk-tuk kuski väitti, että se on kiinni ja mentiin siihen halpaan. Nyt vähän ärsyttää ettei päästy sinne, mutta jääpähän sit enski kerraks jotain katottavaa.

Istuva pikkubuddha.

Bangkokin kelluvat markkinat, jotka ei tosin ole ne alkuperäiset. Vedessä näkyy, jos tarkasti kattoo, aika paljon kaloja. Siellä oli semmonen alue, johon oli ahtautunut sairaasti jotain isoja monneja.  Ihmiset syötti niitä ja ne oikeesti tappeli vapaasta tilasta vedessä. Ne oli oikeesti NIIN ahtaasti siinä.
Veneissä valmistettiin ruoka, joka tarjoiltiin sitten laiturille.
Viikonloppumarkkinat, jossa oli ne 8000 kojua. Tästä alkaa kapea käytävä, jonka varrella on vierivieri kojuja. Sitä rojun määrää on vaikea kuvata.
Siam Centerin edessä oleva aukio. Ylhäällä on BTS- junarata.
MBK- ostari. Aivan älyttömän kokoinen! Kaikki taksit oli kirkkaan värisiä pinkkejä, vihreitä, keltaisia,...


Se tältä erää!

P.S. Oon oppinu syömää sairaan tulista ruokaa! Olliki sano et lähentelen sen rangkingissa kärkisijoja :D

AK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti