Pääsiäislomat on nyt valitettavasti lomailtu ja tili tyhjennetty. Viimeeks ollu näin vähän rahaa tilillä sillo joskus 12- vuotiaana ku sain oman pankkitilin, et ei hyvin mee :D Mut onneks on kuvia ja muistoja senki edestä, et ehkä ne sit lämmittää kylmänä syyspäivänä kadulta herätessä.
Lennettiin siis pääsiäslomaksi Uuteen-Seelantiin Aucklandiin. Ennen koulun alkua käytiin jo Ollin kanssa eteläsaarella ja nyt oli pohjoissaaren vuoro. Meitä lähti sinne aika sekalainainen seurakunta. Mie, Tammy, Anthony ja Olli K (Kinnunen :)) lennettiin sinne ensimmäisinä. Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin vaan kaupunkiin ja löydettiin aivan ihana foodcourt, missä oli tarjolla kaikkien aasialaiskeittiöiden herkkuja. Mie uskaltauduin ekaa kertaa kokeilee Thaimaan ykköstä eli fried noodles with chicken- iä thaimaan ulkopuolella ja se kannatti! SE oli melkein yhtähyvää ku Justinilla Thaimaassa ehkä jopa parempaa!! Samaisessa foodcourtissa käytiin sit ainaski kolme vai neljä kertaa :P Ekana iltana mein hostellin baarissa oli tyttojen ilta ja tytöt sai ilmaisia juomia, joten myö käytettiin se hyväks. Baarin työntekijät tykkäs meistä niin kovin et ne sit tarjoili meille ilmaisia juomia koko ilta ni mein ei tarvinnu ite maksaa mitää.
SEuraavana päivänä meillä oli tarkotus tavata viides matkakumppani -kanadalainen Vincent, hakea auto vuokraamolta ja ottaa suunta kohti kaukaista pohjoista. Pojat oli vuokrannu semmosen 8 paikkasen minipakun ja sillä sit lähdettiin taittaa matkaa. Ensimmäinen kohde oli Bay of Islands, joka on nimensä mukaisesti alue, missä on paljon paljon pieniä kauniita saaria. Mieki pääsin ajaa ja se vaati aluks pientä totuttelemista ku se oli automaattivaihteinen ja liikenne vasemmanpuoleista. Seuraavana päivänä lähdettiin ajamaan vieläkin pohjosemmaks tavoitteena uuden seelannin pohjoisin kolkka. Matkan varrella nähtiin toinen toistaan upeampi rantoja ja yhdellä pysähdyttiin uimaan. Vesi oli yllättävän siedettävää ja nyt oon sit uinu Tyynessä Valtameressä! Uuden-seelannin pohjoisosa on pitkä niemi, lännessä on Tasman Sea ja idässä Tyyni Valtameri. Länsirannikolla menee Ninety Mile Beach, joka on ihan virallinen moottoritie, mikä menee kirjaimellisesti rannassa. Siellä kehotetaan kuitenkin ajamaan vain tietyntyyppisillä autoilla. Normaaleita autoja varoitetaan ajamasta siellä, koska ne usein juuttuvat hiekkaan ja nousuveden aikaan huuhtoutuvat mereen. Niitä kuulemma näkee siellä aika paljon. Myö kuitenkin "vahingossa" ajettiin sinne ja vähän matkaa rantaa pitkin. Näky oli aivan huikee, kun ei pystynyt oikein erottamaan vesiviivaa horisontista ja ranta jatku silmien ulottumattomiin. Kaikki kokeili tietty rannalla ajamista ja sit ku mie pääsin rattiin niin innostuin vähän liikaa, kiihytin vähä kovemmi ku muut ja mutkittelin vähän, kunnes Vincent alko huutaa korvaan et mitä hittoo teen. Sen jälkeen miulla oli sit ajokielto kahtena seuraavana päivänä :(. Ninety Miles Beachin jälkeen vuokrattiin semmoset puolikkaat surffilaudat ja suunnattiin hiekkadyyneille. Just ennen ku pääsin sanomasta " toivottavasti ne on sit ihan kunnon dyynit eikä mikään hiekkalaatikko" valtavat hiekkadyynit avautu mein silmien edessä. Mie en oo nähny Kalajoen hiekkasärkiä, joten en osaa sanoo mitä ne oli siihen verrattuna, mutta ne oli valtavat. Tuntu että oltais oltu jossain aavikolla, koska dyynien loppua ei pystynyt näkemään. Sen lisäks et ne oli aivan älyttömän hienot niin päästiin laskee niitä mahaltaa surffilaudan päällä. Kyllä niissä vauhti kerkes kiihtyy sen verta et rupes jännittää miten sitä selvii kolhuitta. Se oli kuitenki aivan äly siistii! Oltiin siellä auringonlaskun aikaan, joten oltiin lähes ainoat ihmiset siellä, mikä teki siitä viläkin siistiimpää. Meillä oli tarkotus keretä kattomaan auringonlaskua Cape Reingaan, joka on kallioniemeke, jossa on majakka ja joka on pohjoisin piste. Ei aivan keretty auringonlaskuun vaan saavuttiin jo pimeän aikaan. Cape Reingassa Tasman Sea ja Tyyni Valtameri kohtaa enkä tiiä oliks se vaan mein mielikuvitusta, mutta ihan ku meressä pysty erottamaan selkeen rajan, missä tyyni ja myrskysä vesi tapas toisensa.
Kolmanneks aamuks oltiin varattu venareissu saaristoon. Vene oli iso purjevene ja siellä oli parisenkymmentä matkustajaa mein lisäks. Mein onneks keli oli mitä mainioin veneellä chillailuun. Juuri kun mentiin Tammyn kaa vaihtaa bikinit päälle niin delffiinit ui mein veneen viereen. Ne oli ihan veneen alapuolella ja kaikki sai mahtavia kuvia niistä ja pääs näkee ne, paitsi myö :(. Pysähdyttiiin yhdelle saarelle kattomaan maisemia huipulta, kajakoimaan ja snorklaamaan. Snorklaus oli kyl ihan yhtä tyhjän kaa, ei siellä näkynyt paljoo mitää, vaikka luvattiin että pystyy näkee jopa rauskuja. Ehkä parasta oli hyppiminen veneen kannelta. Juuri kun meille alettiin tarjoilla lounasta niin joku mies viereisestä veneestä otti oman vesiskootterinsa esille. Myö sit tervehdittiin sitä ja mie ihan vitsillä kysyin et antaisko se meille kyydin ni se sit menikii hakemaan pelastusliiviä. Mie ja Olli päästiin sen kyytiin ja mie viel sain olla vähän pidempää ku Olli ku olin ensimmäinen. Vitsit et se ajo hyvin! Mie olin lähes koko ajan ilmassa ja huusin kurrku suorana. Olin moneen otteeseen jo tippumassa veteen mut sit sain jotenki pidettyy itteni skootterin päällä. Se oli ihan huippuuu!! HArmi et mein piti lähtee takasi satamaan niin meil ei ollu enempäää aikaa ajaa sen skootterilla.
Pohjoisen jälkeen palattiin takaisin Aucklandiin, missä mein oli tarkoitus tavata loput porukasta, mutta ennnen sitä vietettiin kokonainen päivä canyoningin parissa. Canyoning oli lyhyesti sitä, että kiivettiin aluksi joku 400m ylöpäin ja sitten laskeuduttiin sama määrä narun varassa vesiputouksia pitkin ja välillä hyppien alas. Maisemat oli tietenkin huikeet! Illalla mein koko poppoo oli sitten koossa eli 12 ihmistä. Seuraavana aamuna lähdettiin etelään suuntana Waitomon luolat. Kaikki muut olivat varanneet Black Water Raftingin eli rafting tuubeilla Waitomon kuuluisissa luolissa. Mie ja tammy päätettiin skipata se, koska meillä ei ollut varaa siihen. Myö sit mentiin ihan perinteiselle kävelykierrokselle luoliin. Luolat oli perus tippukiviluolat, joita oon nyt nähny tarpeeks! Ainoo erikoisuus oli kiiltomadot, joita löytyy vain Uudesta-seelannista ja joistain Australian osista. Kiiltomadot näkyivät vain pimeessä ja niitä oli niin paljon, että näytti siltä kun olis kattonu tähtitaivasta tai sitten miljoonia pieniä ledivaloja. Ne oli aika siistit.
Seuraava pysäkki oli Taupossa. Tähän mennessä keli oli mitä mainioin, mutta kun päästiin Taupoon niin se muuttui surkeeks. Sillä välin kun muut menivät kylpylään myö mentiin toteuttaa mein reissun ykköstavote, benjihyppy! Saavuttiin benjihyppypaikalle 10 min ennen kuin se sulkeutu. Siellä ei ollut jonoa koska sato vettä ja se oli kohta sulkeutumassa. Allekirjoitettua kaikki laput ettei yritys oo vastuussa mistään vahingoista mitä meille voi käydä ja maksettua 150 dollaria, puettiin haarniskat ylle hyppysillalla. Hyppypaikka oli superkauniilla paikalla. Hyppyri tuli kalliokielekkeen ulkopuolelle ja se oli 47 metriä turkoosin joen yläpuolella. Allekirjoittaessa niitä papareita miulle alko tulla jo kylmiä väreitä ja kädet täris hullun laillla puhumattakaan sit siitä ku käveltiin siinä hyppyrillä. Myö tehtiin tandem hyppy eli hypättiin yhdessä ja haluttiin tehdä vesikosketus. Miuta pelotti ihan sikana se, et ku mein piti pitää kädet yhessä ni mitä jos mein ote olis irronnu ja oltais tultu pää edellä veteen. Siinä sit seisottiin reunalla ja mie katoin 47 metriä pudotusta alaspäin ja vaik se kuullostaa ihan nössöltä ni siinä seisoessa se ei tasan tuntunu nössöltä. Mein oli tarkotus laskea kolmeen mut ei hypätä viel ja sit laskea uudestaan kolmeen ja sit hypätä oikeesti mut sit se nainen mein takana rupes laskee ja kaiken lisäks se laski 3-2-1 eikä 1-2-3 niinku myö oltiin suunniteltu ni ei siinä sit ollu vaihtoehtoja ku kaatua alaspäin ykkösellä! Ekat murtosekunnit oli kyl ihan kauheita mut samalla mahtavat! Mut sit ku se vetäs meit ekaa kertaa ylöpäin ni sen jälkeen se ei enää tuntunu paljoo miltää. Hypyn jälkee oli kyl niin voittajaolo että!!! Lähdettiin sit siitä suoraan luonnon kuumiin lähteisiin. Se oli siis ihan kirjaimellisesti luonnon oloissa eikä rakennettu kylpylä niinku se usein on. Bussillinen ihmisiä oli jo varannu paikkansa höyryävän kuuman veden puron poukamista. Aluks se tuntu tosi kuumalta mut siihen tottu nopeesti ja sit siitä purosta pääs pulahtaa jääkylmään jokeen, et se jotenki kaukaisesti muistutti saunaa, ku menee kuumasta kylmään.
Toinen päivä Taupossa meni pelkästään hostellilla chillatessa. Mein oli tarkotus mennä vaeltaa yks maailman parhaista yhden päivän vaellusreiteistä ja kiivetä Mt. Doomille Taru Sormusten Herrasta leffasta mut sää sotki kaikki suunnitelmat. Vaellusreitti oli suljettu ja ulkona tuuli superkovaa ja sato vettä ni päätettiin jäädä hostellille lataa paukkuja. Edellisenä yönä oli ollu kova myrsky joka oli kaatanu paljon puita sähköverkkojen päälle, joten sähköt oli poikki koko kaupungista lähes koko päivän. Illalla yritettiin mennä leffaan ku sähköt oli palannu mut viiden minuutin jälkeen ne katkes taas ni ei sit nähty mitään. Oli kyl aika ainutlaatuinen tunnelma ku mein hostelli oli ihan täynnä ja kaikki istu ”olohuoneessa” pelkästään kynttilävalossa ja sit yks tyyppi soitti kitaraa ja laulo J
Taupon jälkeen oli vuorossa Rotorua, joka on uuden seelannin las vegas, en tiiä kyl miks. Koko kaupunki lepää vulkaanisesti aktiivisen alueen päällä, joten siellä haisee rikki koko ajan ja kuumia mutakylpyjä on maksullisia ja maksuttomia joka paikassa. Siellä on myös muutamia geisiirejä jotka räjähtelee tietyn väliajoin. Mie halusin kovasti nähdä geisiirin mut miun halu hiipu kun selvis et se maksais vähintään 30 dollaria. Se on tietty vaan noin 15 euroa mut kaiken rahantuhlaamisen jälkeen sekin tuntu paljolta yhdestä geisiiristä. Mie ja Olli päätettiin sit lähteä maastopyöräilemään maan parhaimpia maastopyöräilyreittejä. Alue oli valtava metsä, jossa meni eritasoisia kävely-, pyöräily- ja ratsastusreittejä. Otettiin kartta, jossa meni reittejä ristiin rastiin, joten se oli aika hyödytön loppupeleissä. Koko alkumatkan meillä oli vaikeuksia löytää hyvä reitti, koska monet reitit oli joko kokonaan suljettu tai ne oli auki mut sit ku pyöräiltiin ni kesken kaiken siellä olikin puita maassa. Toisin sanoen koko eka tunti meni enemmän pyörää kantaessa kun sillä istuen. Miulla alko jo mennä vähän hermot, mut sit päätettiin pyöräillä ihan tietä pitkin korkeimmalle huipulle. Sieltä lähti sit reitti, joka mein onneks oli puhdas kaatuneilta puilta joten päästiin oikeesti ajamaan kauemmin kuin 10min kerralla. Pyöräiltiin sit yhteensä reilu pari tuntia ja se oli kyl ihan hiton hienoa!! Maisemat ei ollu yhtä hyvät ku sillo ku pyöräiltiin toisen Ollin kanssa Queenstownissa mutta ite pyöräileminen oli paljon parempaa koska ne reitit oli suunniteltu just pyöräilyyyn ni ne oli välillä tosi kapeita ja haastavia etenki miulle. Mutta se oli NIIIN hauskaa!!
Rotoruassa mein hostellilla oli sisäkiipeilyseinä, joten tietty miun ja Ollin piti päästä kokeilemaan sitä. Mie oon pitkään halunnu kokeilla kiipeilyä ja tykästyin siihen heti! Siellä oli monia eritasoisia seiniä ja kiivettiin siellä kahtena päivänä. Oikeesti mie toivon ihan sikana et pääsisin tekee sitä useemmin. Mie jo etin yhden kiipeilyseinän täältä Melbournesta mut se vaatii tietty vähän rahaa, 30 dollaria kerta!! Et en oo ihan heti menossa nyt ku tilillä on 200 euroa vaan :D Rotoruassa käytiin myös shoppailemassa pienesti ja tehtiin raftingi josta oon haaveillu pitkään. Valitettavasti se ei vieläkään vastannu ihan miun toiveita. Se oli tosi siis todella kaupallinen, niin että mentiin vedessä vaan maksimissaan 2 kilsaa. Mentiin maailman korkeimmasta kaupallisesti käytetystä vesiputouksesta joka oli 7 metriä korkee. SE oli kyl siistiä. Myö tietenkiin kaadettiin vene, mut se oliki sit ainoo kohokohta. Muu aika vedessä meni melkeinpä siihen et ootettiin muita veneitä tai sit ootettiin kuvaajaa ja sit poseerattiin valokuvaajille. Et mie olin sit ihan hiton pettyny ku mein opas ilmoitti et tää oli tässä! Raftingi oli siis matkan kovin pettymys ja mie edelleenki ootan et pääsisin tekee kunnon koskenlaskuu, ehkä sit Suomessa pääsis kokeilee ”kunnon” koskenlaskuu. Rotoruassa syötiin myös maailman parasta intialaista ruokaa, nään vieläkin unta siitä!
Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunu ja tuhlattiin kaikki rahamme Tammyn kanssa. Reissun parasta aikaa oli se kun matkustettiin vain viidestää, koska sit ku meitä oli 12 ni matkustaminen alko olla vähän rasittavaa. Niin isossa porukassa ilman mitään selkeitä suunnitelmia oli välillä melko raskasta enkä ikinä enää tee samaa virhettä uudestaan. Jälkeenpäin olis ollu todella kivaa jos meitä olis ollu vaan 5 koko matkan ajan.
Uuden-Seelannin pohjoissaari on täysin erilainen kuin eteläsaari. Monet kyselivät kummasta tykkäsin enemmän ja se on tosi vaikee valinta. En oikeastaan osaa sanoa, koska saaret poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Eteläsaaren perusmaisemakuva, ainakin missä myö oltiin, on aika vuoristoista ja karua. Suurimmaks osaks se on paljasta karua maata kun taas pohjoisella saarella kaikki on vihreän pellon peitossa, kaikkialla on supervihreetä. Pohjoisella saarella asuu suurin osa väestöstä ja sen kyllä huomaa! Eteläisellä saarella oli välillä tosi autio olo eikä ihmisiä ollu läheskäään niin paljon kuin pohjoisessa. Pohjoissaarella asuu myös varmaan 95 prosenttia alkuperäisväestöstä, maoreista, kun taas etelässä heitä ei nää lähes ollenkaan. Eteläisellä saarella suurin osa ihmisistä joihin törmäsi oli turisteja ja reppureissaajia. Haluun edelleen ehdottomasti mennä käymään Uudessa-Seelannissa ja kun saan rahaa ni varmasti meenki. Uusi-Seelanti on maailman paras maa seikkailunhalusille ulkoilmaihmisille. Siellä on NIIIIN paljon tekemistä ja näkemistä! Se on oikeesti vaikee käsittää enne ku menee sinne. Siellä pitäis viettää vähintään muutama kuukausi, jotta pääsis tekemään kaikkea mitä haluis. Miuta edelleen harmittaa ettei taaskaan päästy kunnolla vaeltamaan edes päiväretkelle. Australiassa pääsee tekee varmaan lähes kaikki samat asiat mutta Australia on sit taas niin paljon isompi et matkustaminen paikasta toiseen vie niin paljon enemmän aikaa. Mut parasta Uudessa-Seelannissa on se et yhden maan sisällä pystyy näkee niin erilaisia paikkoja. Uudessa-Seelannissa sie näät vihreitä niidynmaita, karuja vuoristoja, jäätiköitä, sademetsiä, ihania rantoja turkoosine vesineen, jäätikköjärviä, kuumia lähteitä, tulivuoria, geisiirejä, lunta, hiekkadyynejä, jne….. Se on käsittämätöntä miten maisemakuva muuttuu ihan pienenkin etäisyyden sisällä.
AK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti